Millainen on hyvä tuotepakkaus?

Erilaiset tuotteet, kuten mediatuotteet, terveysalan tuotteet ja lasituotteet, tarvitsevat toki hieman erilaisia tuotepakkauksia. Hyvällä tuotepakkauksella on tästä huolimatta yleensä monia yhteisiäkin piirteitä, joista kerromme tässä artikkelissa. Jos siis tuotteesi tarvitsevat uusia tuotepakkauksia, etkä oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle, kannattaa lukea tästä artikkelista niistä ominaisuuksista, jotka auttavat tekemään tuotepakkauksesta hyvän ja kiinnostavan.

Ympäristöystävällisyys kunniaan

Ympäristöystävällisyys vaikuttaa yllättävän paljon monen nykykuluttajan valintoihin. Tämä kannattaa huomioida myös tuotepakkausten suunnittelussa ja valmistuksessa erityisesti, jos kyseessä on muutoin luontoystävällinen tai luonnon ystäville suunnattu tuote. Kierrätettävät pakkaukset, jotka on vielä valmistettu mahdollisuuksien mukaan kierrätetyistä, luontoystävällisistä materiaaleista, saavat yleensä hyvän vastaanoton tässä ryhmässä ja voivat jopa ratkaista ostopäätöksen sinun hyväksesi!

Houkutteleva pakkaus

Jotta tuotepakkaus olisi mahdollisimman houkutteleva, tulee pakkauksen suunnittelijan tuntea kohderyhmänsä mahdollisimman hyvin. On aivan eri asia suunnitella tuotepakkausta vaikkapa pikkutyttöjen Barbielle kuin arvokkaalle media-alan tuotteelle. Media-alan tuotepakkauksessa glitterikoristelut eivät välttämättä toimi, mutta barbin tuotepakkauksessa ne saattavat jopa toimia. Tärkeintä on, että tuotteen kohderyhmä kokee pakkauksen houkuttelevana!

Pakkauksen toimiva rakenne

Myös pakkauksen rakenteen tulee olla toimiva. Tämä helpottaa pakkausten käsittelyä. Myymälässä tällä on suuri vaikutus, kun käsiteltävänä on suuri määrä pakkauksia ja kun asiakkaat hypistelevät erilaisia pakkauksia. Toimiva rakenne on tärkeä myös siinä vaiheessa, kun asiakas avaa tuotepakkauksen kotona, sillä pakkauksen avaamiskokemus antaa asiakkaalle ensikosketuksen tuotteeseesi. Laadukas pakkaus, jonka rakenne on mahdollisimman näppärä, luo tunteen laadukkaasta tuotteesta, johon asiakas suhtautuu yleensä positiivisemmalla mielellä kuin tuotteeseen, jonka repimiseen hankalasta pakkauksesta on mennyt kohtuuttoman paljon aikaa.

Esimerkiksi lasten lelut on usein pakattu kohtuuttoman hankaliin pakkauksiin, joiden avaamiseen lapset eivät välttämättä edes itse pysty. Barbien raajat ja pienet mukana tulevat osat on saatettu kiinnittää pakettiin haastavilla metallilankakiinnityksillä, joiden irrottaminen saa vanhempienkin hermot koetukselle. Tällainen pakkaus ei välttämättä vakuuta tuotteen laadusta.

Pakkaus brändäämisen tukena

Brändäämisestä puhutaan todella paljon kaikenlaisen yritystoiminnan, ja jopa ihmisten, kohdalla. Brändääminen onkin erityisen tärkeä keino erottua joukosta kovassa kilpailutilanteessa ja kertoa asiakkaille, mistä yrityksessäsi ja tuotteissasi on kyse. Yrittäjä ei välttämättä tule aina edes ajatelleeksi, kuinka paljon merkitystä tuotteen pakkauksella voi olla yrityksen ja tuotteiden brändäämisellä. Pakkaus nimittäin tarjoaa asiakkaallesi ensivaikutelman tuotteestasi ja tuo ensivaikutelma on erityisen tärkeä tekijä asiakkaan yrityksestäsi muodostaman mielikuvan osatekijänä. Laadukas pakkaus auttaa nimittäin luomaan koko yrityksestäsi ja tuotteistasi laadukkaan vaikutelman.

Tuotelogo ja yrityksesi yhteystiedot kannattaa sijoittaa tuotepakkaukseen näkyvästi ja selkeästi ja siten, että se jää asiakkaan mieleen. Jos asiakas pitää ostamastaan tuotteesta, saattaa hän etsiä käsiinsä muitakin yrityksensä tuotteita. Tästä syystä on tärkeää, että hän tietää, keneltä hän tuotteensa osti. Logo on tärkeä osa brändäämistä, sillä se on ikään kuin yrityksesi signeeraus, josta tuotteesi on helppo tunnistaa.